Kehitysinsinööri sekä kasvuhankkeiden edistäjä aloittivat Syklossa

Kasvuhakuinen Syklon joukkue vahvistuu monin tavoin, jotta se pystyy vastaamaan aikaisempaakin paremmin tulevaisuuden kasvu- ja kehitystavoitteisiin. Joulukuun aikana tiimissämme aloitti kaksi uutta kiertotalouden huippuammattilaista.

Tuotannon kehitysinsinöörinä aloitti Mikko Vanhala

Syklon tiimi vahvistui 11.12.2023 alkaen tuotannon kehitysinsinööri Mikko Vanhalalla. Mikko tulee vastaamaan Oulun lajittelulaitoksen käytettävyyden ja kunnossapidon kehittämisestä sekä prosessin kokonaistehokkuuden ja turvallisuuden parantamisesta.

Mikko Vanhala Syklon tuotannon kehitysinsinööri.

Tuotannon kehitysinsinööri Mikko Vanhala.

Mikko on aiemmin työskennellyt Sah-Ko Oy:ssä, ja lisäksi kokemusta löytyy muun muassa teollisuuden kunnossapidosta ja teollisten projektien työnjohtotehtävistä aina suunnittelutehtäviä myöten.

Mikko Vanhalalle Syklo oli jo ennestään tuttu edellisen työnantajan kautta ja positiivinen sekä kehitysmyönteinen ilmapiiri sai Mikon hakemaan mukaan tiimiimme. Mikko kiteytti tärkeimmät syyt Sykloon siirtymisessä:

”Syklon porukka. Se kuva, minkä he ovat jättäneet tässä vuosien varrella, kun olen Ruskossa toiminut Sah-Kon tehtävissä. Positiivinen henki. Kehitystoiminta. Päästä tärkeään tehtävään, joka auttaa ihmisiä ja yrityksiä.”

Kasvukoordinaattorina aloitti Lassi Starck

Syklon tiimissä aloitti myös toinen vahvistus, Lassi Starck, joka tekee Syklolle kasvuhankkeiden analysointia sekä tutkii markkinaa uusien innovaatioiden löytämiseksi.

Lassi Starck Syklo - kasvuhankkeet.

Syklon kasvukoordinaattori Lassi Starck.

Lassi on tehnyt samaa työtä Syklon hyväksi aiemminkin toimittuaan Innovestorilla palvelupäällikkönä vastaten start-up-yhtiöiden identifioinnista sekä muistakin kasvuhankepalveluista.

”Lassi tuo tiimiimme hyvän mausteen yrittäjämäistä toimintatapaa, laajaa kokemusta kasvuyhtiökentästä sekä analyyttista otetta kasvukohteiden sekä markkinatarpeiden arviointiin”, kertoo Syklon toimitusjohtaja Teemu Koskela.

Lassille kiertotalouden kehittäminen ja hyvä yhteistyö Syklon kanssa oli tärkeässä roolissa Syklolle siirtymisessä:

”Minut on vakuuttanut aiempi kokemus Syklon tiimin kanssa toimimisesta. Kiertotalous toimialana ja sen kehittämisen tärkeys yhdistyvät Syklossa ja olen iloinen, että pääsen edistämään itselleni tärkeää aihetta yhdessä Syklon kanssa.”

Keitä ovat Syklon osaavat edelläkävijät?

Toimistotyöntekijä Syklossa. Puhelin ja tietkone ihmisen kädessä.

Toimistot

Nahkatehtaankatu 2,
90130 Oulu

Pohjoisesplanadi 39,
00100 Helsinki

Jätteiden vastaanotto. Kaksi Syklon työntekijää nostaa jätettä.

Jätteiden vastaanotto

Ruskonseläntie 21,
90620 Oulu

Kerkkolankatu 40,
05800 Hyvinkää