
Ihmisen kokoisia ratkaisuja maailmanluokan ongelmiin
Vastuullisuus ohjaa koko arvoketjuamme.
Pienennämme kasvihuonepäästöjä vähentämällä neitseellisten materiaalien käyttöä ja korvaamme fossiilisia polttoaineita kehittämällä bio- ja jätepohjaisia vaihtoehtoja.
Tahdomme kasvattaa materiaalien ja raaka-aineiden kierrätysastetta merkittävästi ohjaamalla jätteet hyötykäyttöön sekä jalostamalla niitä uusiksi materiaaleiksi ja tuotteiksi.
Syklo on tasavertainen ja monimuotoinen organisaatio. Keskeisiä arvojamme ovat inhimillisyys, yrittäjyys, rohkeus ja ketteryys. Haluamme olla merkityksellinen työnantaja, jonka liiketoiminta tarjoaa aidosti vaikuttavia mahdollisuuksia kiertotalouden sankareille.

VIHREÄN SIIRTYMÄN
AALLONHARJALLA
Tuemme yrityksiä toimimaan tiukentuvien sääntelyvaatimusten kanssa vihreässä siirtymässä. Autamme pidentämään rakennusmateriaalien elinkaarta pitämällä ne kierrossa mahdollisimman pitkään.
Tulevaisuudessa tehostamme erityisesti muovituotteiden kierrätystä. Tämä vaatii muun muassa investointeja uusiin laitteisiin ja teknologioihin, jotka mahdollistavat muovijätteiden tehokkaamman lajittelun ja kierrätyksen.
Keskeinen panostus on Suomen suurin muovinkierrätyslaitos, joka avataan Hyvinkäälle vuonna 2026. Lisäksi tarvitaan yhteistyötä alan kumppaneiden kanssa.
EDISTÄMME EETTISIÄ JA
VASTUULLISIA TOIMINTATAPOJA
TOIMITUSKETJUISSAMME
Teemme toimittajiemme kanssa tiivistä yhteistyötä kehittääksemme koko toimitusketjumme vastuullisuutta.
Edellytämme kaikilta kumppaneiltamme sitoutumista omistajamme Oulun Energian eettisiin toimintaohjeisiin toimittajille.
HYVINVOIVAT IHMISET
Haluamme olla Suomen energisin työpaikka. Annamme jokaisen olla oma itsensä ja valjastaa niin osaamisensa kuin intohimonsa konkreettiseen tekemiseen hyvin johdetussa organisaatiossa.
Haastamme itsemme ja kumppanimme tekemään mahdollisimman avointa ja tiivistä tiimityötä yli organisaatiorajojen. Toimintaamme leimaa ilo ja halu tehdä konkreettisia hyviä tekoja.
TURVALLINEN TYÖPAIKKA
Haluamme taata työntekijöillemme ja urakoitsijoillemme sataprosenttisen turvalliset työpäivät. Vuonna 2024 kehitimme edelleen työturvallisuuskulttuuriamme päivitettyjen työkalujen avulla ja otimme käyttöön uudet toimipisteet työturvallisuus edellä. Vuoden aikana ei tapahtunut yhtään poissaoloon johtanutta tapaturmaa. Otamme kaikessa toiminnassamme huomioon paitsi oman henkilöstömme myös urakoitsijoidemme työturvallisuuden.
VUOSI- JA VASTUULLISUUSRAPORTOINTI
Tarkastelemme vastuullisuustoimiamme osana Oulun Energian Vuosi ja Vastuullisuus -raporttia.
Vuoden 2023 aikana panostimme ennen kaikkea neljään eri pääteemaan, joita ovat:
01
Investoinnit kasvuun yritysostojen ja kumppanuuksien avulla
02
Uusien kiertotalouden innovaatioiden tutkiminen
03
Rakennusmateriaalien pitäminen kierrossa mahdollisimman pitkään
04
Käsittelemiemme materiaalien mahdollisimman korkean kierrätysasteen saavuttaminen