Yritysjätteet kiertoon Syklon Hyvinkään toimipisteessä

Syklo Oy jatkaa Suomen Energiamurskeen toimintaa Hyvinkään kiertotalouskeskittymässä ja ottaa tuttuun tapaan vastaan rakentamisen, kaupan ja teollisuuden jätteitä kiertotalouden tarpeisiin.

”Etsimme myös uusia yhteistyökumppaneita, kuten kuljetusyrityksiä, joilla on mahdollisuus toimittaa jätejakeita, sekä muita kiertotalouden yhteistyötahoja”, kertoo Syklon asiakkuuspäällikkö Laura Kemppainen.

Kiertotalouskeskittymä sijaitsee Hyvinkäällä hyvien kulkuyhteyksien varrella. Sen vaikutuspiiriin kuuluvat esimerkiksi Riihimäki, Järvenpää, Mäntsälä ja Nurmijärvi lähialueineen.

Laura Kemppainen tähdentää, että Hyvinkään kiertotalouskeskittymä tarvitsee toimintaansa Suomen Energiamurskeen vanhojen asiakkaiden lisäksi uusia yhteistyökumppaneita.

”Otamme vastaan jätemateriaalia lähes koko eteläisestä Suomesta. Keskeinen sijaintimme mahdollistaa järkevät kuljetusmatkat eri jätemateriaaleille. Jos yrityksellä on tämän kaltaisia materiaalivirtoja, olemme ehdottoman kiinnostuneita yhteistyöstä”

Syklo käsittelee Hyvinkään kiertotalouskeskittymän toimitiloissa rakennusjätteitä sekä kaupan ja teollisuuden jätteitä. Vastaanottotoimintaa kehitetään asiakkaan tarpeiden mukaisesti esimerkiksi vastaanottamalla kovamuovisia putkia. Käsittelystä syntyvät jakeet toimitetaan edelleen kierrätys- ja hyödynnyskumppaneille. Tulevaisuudessa muovi hyödynnetään samalle tontille rakennettavaksi suunnitellulla muovinkierrätyslaitoksella.

”Me emme voi kuitenkaan hoitaa kiertotaloutta tällä alueella yksin, vaan tarvitsemme toimintaan lisää uusia yhteistyökumppaneita. Meille on tärkeää kierrätettävän jätteen tasainen virta, että voimme sen avulla edelleen kehittää toimintaamme. Jätteen polttoa ja energiahyödyntämistä pyritään vähentämään, sillä on tärkeää, että materiaalit päätyvät uudelleen kiertoon”, Kemppainen muistuttaa.

Uusia ideoita ja innovatiivisia ajatuksia

Laura Kemppainen Syklo Oy:n asiakkuuspäällikkö vastaa Hyvinkään kiertotalouskeskittymän asiakkuuksista.

Syklon asiakkuuspäällikkö Laura Kemppainen

Yhteistyökumppaneiden lisäksi Laura Kemppainen toivoo saavansa Hyvinkään kiertotalouskeskittymän pöytiin uusien yhteistyökumppaneiden kautta tuoreita ideoita ja innovatiivisia ajatuksia kiertotalouden edistämiseksi.

”Maailma on pullollaan uusia loistavia ideoita ja me tarvitsemme niitä. Tarkoituksenamme on päästä rakentamaan tähän maahan aivan uutta kiertotaloutta. Meillä on Hyvinkään kiertotalouskeskittymässä hyvin tilaa kehittää toimintaa ja miettiä erilaisia ratkaisuja. Visiomme on olla laaja kiertotalouden keskittymä.”

Jos kutsu liittyä mukaan Hyvinkään kiertotalouskeskittymään yhteistyökumppaniksi houkuttelee, kannattaa olla yhteydessä Laura Kemppaiseen. ”Meidän yhteystietomme löytyvät helposti verkkosivuiltamme.”

Muovinkierrätyslaitos avataan ensi vuonna

Syklo Oy on suunnitellut avaavansa Hyvinkään kiertotalouskeskittymässä vuonna 2025 Suomen suurimman muovinkierrätyslaitoksen. Kapasiteetiltaan 50 000 tonnin muovinkierrätyslaitos kasvattaa koko maan muovinkierrätyskapasiteettia jopa 50 prosenttia.

Käänteentekevän teknologian avulla laitos kykenee erottelemaan sekalaisista muovijakeista eri muovilaadut korkealaatuisiksi muoviteollisuuden raaka-aineiksi. Laitos minimoi ympäristövaikutukset muun muassa ehkäisemällä muovipäästöt suljetulla vesikierrolla.

Muovinkierrätyslaitoksen strategisena kumppanina toimii skotlantilainen Impact Recycling.

Muovinkierrätyslaitos mahdollistaa Suomen valtiontaloudelle vuotuiset 25 miljoonan euron säästöt.

”Ne koituvat EU:n muovijätemaksun vähenemisestä ja perustuvat huonolaatuisten muovivirtojen kierrätyskapasiteetit merkittävään kasvuun”, Kemppainen selvittää.

Lisää käsipareja kiertotalousbuumiin

Kaikki edellä kuvattu merkitsee kiertotalouden merkittävää kasvua Hyvinkään seudulla ja laajemmin koko valtakunnassa. Hyvinkään kiertotalouskeskittymän työllistävä vaikutus on suuri.

”Me työllistämme tällä hetkellä yhteistyökumppanit mukaan lukien kymmenkunta työntekijää. Tarvitsemme lisää käsipareja mukaan toimintaa ja tekemään käytännön työtä, kun lähdemme tekemään muovinkierrätyslaitosta ja kasvattamaan yrityksen liiketoimintaa”, Kemppainen laskee.

Käsittelylaitoksen rekrytoinnit lähtevät suunnitellun mukaisesti käyntiin 2025 vuoden alussa.

Kiinnostuitko yhteistyöstä?

Ota yhteyttä Laura Kemppaiseen

Hyvinkään kiertotalouskeskittymä

Tai ota yhteyttä lomakkeella

    [group jate-erat-selected]

    [/group]

    [group kierratysjakeet-selected]

    [group muu-kierratysjae-selected]

    [/group]
    [/group]

    [group muu-selected]

    [/group]

    Toimistotyöntekijä Syklossa. Puhelin ja tietkone ihmisen kädessä.

    Toimistot

    Solistinkatu 4,
    90140 Oulu

    Pohjoisesplanadi 39,
    00100 Helsinki

    Jätteiden vastaanotto. Kaksi Syklon työntekijää nostaa jätettä.

    Jätteiden vastaanotto

    Ruskonseläntie 21,
    90620 Oulu

    Kerkkolankatu 40,
    05800 Hyvinkää