
Heikin työura on ollut vaikuttava tutkimusmatka voimalaitokselta jätteiden ja kiertotalouden maailmaan
Syklon kiertotalouspäällikkö Heikki Harju-Autti on kulkenut vaiherikkaan urapolun Oulun Energian voimalaitokselta kiertotalouden ja jätehuollon maailmaan. Uratarinassaan Heikki kertoo muun muassa Syklo Oy:n alkuvaiheista. Hänelle työn merkityksellisyys kumpuaa sen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.
Tulin Oulun Energialle energiantuotannon käyttöpäälliköksi suhteellisen nuorena vuonna 2007. Ennen sitä olin ehtinyt olla valmistumiseni jälkeen vain muutaman vuoden työelämässä. Käyttöpäällikkönä vastuullani oli voimalaitosten käyttöorganisaatio, ja käyttöpäällikköaikana tehtäväni sisältö ehti elää paljon. Sinä aikana teimme erinäisiä uudistuksia ja lisäinvestointeja, ja hankimme esimerkiksi Suomen suurimman pellettisiilon Toppilaan.
Iso onnistuminen yhdessä käyttö- ja kunnossapitoporukoiden kanssa oli Toppilan voimalaitoksen käytettävyyden, käyttöasteen sekä tehotason nostaminen ja siten myös tuotantoasteen nostaminen. Silloin puun käyttö alkoi syrjäyttää turpeen käyttöä polttoaineena, joten pääsin seuraamaan voimalaitosten siirtymistä uusiutuvien polttoaineiden käyttöön.
Toinen merkittävä käänne urallani oli se, kun ekovoimalaitos valmistui Laanilaan.
Vuonna 2012 ekovoimalaitos rakennettiin projektitiimin johdolla, minkä jälkeen voimalaitos siirtyi vuonna 2014 vastuulleni. Siinä vaiheessa uraani tutustuin ensimmäistä kertaa jätteeseen. Jätteen polttaminen voimalaitoksella oli vielä monin tavoin uutta meille sekä niille asiakkaille, jotka toivat jätteitä. Aika pian huomasin, että jätteentuojia täytyy kohdella enemmän asiakkaina kuin polttoaineentoimittajina ja toin tämän ajattelutavan vahvemmin organisaatioon. Aloitimme myös asiakkaiden kanssa kehittää yhdessä jätteiden laadunhallintaa sekä optimoida jätteen laatua, jotta se soveltui paremmin poltettavaksi.
Vuonna 2015 tehtävänkuvani muuttui käyttöpäälliköstä kehityspäälliköksi. Silloin vastuulleni kuuluivat ekovoimalaitoksen asiat, ja aloin myös selvittämään jätteiden lajittelulaitoksen rakentamisen ehtoja. Jätevastuuni laajenivat vuonna 2017, ja nimikkeeni muuttui kiertotalouspäälliköksi. Tällöin sain vastuulleni ekovoimalaitoksen jätesopimukset, tuhka- ja kuonatoiminnot.
Biovoimalaitoksen investointipäätöksen jälkeen tehtiin päätös myös jätteiden lajittelulaitoksen rakentamisesta. Ajatuksena oli, että lajittelulaitos tuottaisi polttoainetta biovoimalaitokselle, kuten se nykyään tekeekin.
Matka liiketoiminnan ja erilaisten jätteiden maailmaan
Kiertotalousyhtiö Syklo perustettiin vuonna 2022, kun Oulun Energian kiertotaloustoiminnot yhtiöitettiin. Samalla kiertotalouspäällikön tehtävä siirrettiin Syklon alle. Nykyään toimin samassa tehtävässä kiertotalouspäällikkönä, ja tehtäviini kuuluu muun muassa ekovoimalaitoksen ja jätteiden lajittelulaitoksen jätesopimusten hoitaminen asiakkaille, kierrätyspolttoainetoimitukset voimalaitoksille sekä tuhkatoiminnot ja kuonan ulosmyyminen.
Asiakasyhteistyö on yksi suurimpia työtehtäviäni – on kunnallisia jätehuoltoja; erilaisia yrityksiä; yrityksiä, jotka ajavat jätekuormia tai jotka tuovat kuormia siirtokuormaamalla.
Kiertotalousvastuiden myötä opin ymmärtämään liiketoimintaa syvällisemmin. Tämä ala on liiketoiminnallisesti aika haastava, ja rahavirrat koostuvat monista pienistä puroista. Minun on pitänyt oppia urani aikana myös ymmärtämään sisääntulevista jätteistä ja erilaisista jakeista. Jakeiden hinnat elävät markkinatalouden mukana, ja osa niistä on hyvin reaktiivisia. Voisi sanoa, että tämä on ollut tutkimusmatka erinäisiin materiaaleihin, teknologioihin ja prosesseihin.
Yhteiskunnallinen merkitys tekee työstä tärkeää
Koko urani ajan merkityksellisin seikka työssäni on ollut se, että työni on yhteiskunnalle tärkeää. On lämmitetty kaupunkia, tuotettu sähköä, huolehdittu siitä, että pakkasilla talot ovat lämpimiä ja että kaupunkilaiset saavat kustannustehokasta energiaa. On tuotettu luotettavaa jätehuoltopalvelua ja hoidettu asiat niin, että ne menevät lupien mukaan. Siitä tunnen aitoa hyvänolontunnetta, ja sitä arvostan myös työssäni.
Läpi urani tiimihenki on ollut positiivinen, ja yhtiön tapa toimia on kasvanut koko ajan oikeaan suuntaan. Koen, että täällä on aina pidetty huolta työntekijöistä. Olen myös itse pyrkinyt antamaan kaikille apua, kun sitä on tarvittu. Sitä kautta olen itsekin saanut apua.
Ota yhteyttä
ja kysy lisää!
